maanantaina, tammikuuta 01, 2007

Vuoden huiput

Uusi vuosi alkoi lähinnä lautapelejä perheen kanssa pelaten. Vuodenvaihde tarjoaa perinteisesti musiikkia, josta tuli katsottua uudenvuodenyön Madonna Confessions Tour . Vaikka Artisti ei musiikillinen suosikki olekaan, on myönnettävä että show on vaikuttava.

Toinen huippusessio oli Teeman Brian Setzer Orchestran konsertti Tokiosta. Swingin ja rockbillyn yhdistäjän vierailu jäi Pori Jazzeilla aikoinaan näkemättä - sääli sinänsä. Päivän kolmas ohjelma, harvinainen J.J. Cale dokumentti meni talteen kovalevylle ja tulee katseluun kunhan aikaa löytyy.

Vuoden alussa yleensä katsellaan taaksepäin ja muistellaan myös menneen vuoden huippuhetkiä. Tässä kolme sellaista 8-vuotiaiden junnujen parista. Tuloksilla ja voitoilla ei ole näiden kanssa mitään tekemistä. Enemmänkin kyse on ollut siitä, milä on tuntunut ja mitä on muistiin jäänyt.

Ehdottomana ykkösenä vuodelta 2006 muistissa on Kaukajärven Sorsien koko kesän jalkapallokausi. Toiminta sujui yhteistyön ja hyvän hengen osalta niin ohjaajien, vanhempien ja poikienkin kesken. Harjoituksiin ja peleihin oli ilo lähteä mukaan.

Yksittäisistä tapahtumista on jäänyt parhaiten mieleen joulukuun alku, kun Säkenet vieraili pelireissulla Lempäälässä. Tunnelma ja lataus oli kiekkotapahtumassa hyvä, kuten on ollut myös kahtena viime kautena samassa paikassa. Tässä käynnissä oli jotain erityistä "hohtoa", jota on vaikea kuvailla sanoiksi.

Kolmantena tulee listalla iso joukko jääharjoituksia syyskaudelta. Muutama "tapahtuma" voidaan lukea sarjaan: "pahnan pohjimmaiset" - mutta suuri osa harjoituksista on tuonut esiin ne seikat, joiden vuoksi tätä hommaa jaksaa vielä innolla tehdä.

Kun näkee opetettavan silmistä ja eleistä, että oppi halutaan omaksua niin suurella intensiteetillä kuin se ylipäänsä on mahdollista, on siinä jotain maagista. Kun tähän prosessiin vielä pystyy antamaan oman osansa - neuvonsa - ja näkee, että asia menee perille ja kehitystä tapahtuu. Siinä on paras motiivi ohjaajalle.

Uusi vuosi - tervetuloa.

Ei kommentteja: