lauantaina, tammikuuta 13, 2007

Kohti Ilveksen kaatoa

Talvi on viimein tullut ja loppuviikon harjoituksissa väkeä riittänyt. Koulukadulla keltaisia ja valkoisia oli lähes täysin miehityksin paikalla, punaisista vain Tony #16 ja Antero #29. Joonakin oli uimakoulussa pulikoimassa myyrää.

Torstaina luistelua tuli paljon ja pitkästä aikaa keskityttiin pelkästään harjoituksiin. Pelit jätettiin tällä kertaa pelaamatta ja ihan hyvä niin. Olosuhteet olivat ulkona sään ja jään puolesta parhaat tällä kaudella. Jääkonekin oli saatu kuntoon ja jälki silmiä hivelevää.

Lauantaina jatkettiin Sentterissä ja havainnon mukaan keskittyminen oli luokkaa parempaa kuin torstaina, jolloin osa pojista löi hommia "lekkeriksi". Keskialueelle Mika oli nyt kehitellyt vaativan kiekonpujottelun ja ensimmäisen tutustumiskierroksen jälkeen sitä "kaahailtiin" ihan mukavasti. Rightin pelureille - Joona #90, Otto #73, Samppa #55 - piti järjestellä keilat erikseen omanlaiseensa järjestykseen.

Sunnuntaina käynnistyy kevätkausi pelien osalta. Säkenet ja Salamat rynnistävät kissapetojen kaatoon neljässä pelissä. Tästä tulikin mieleen lauantai-illan loistava luontodokumentti ykkösellä: Planeettamme Maa - Planet Earth. Ilvestä ei ole vielä näkynyt, mutta kahden jakson jälkeen harvinaista kuvaa lumileopardista, susien saalistus ilmasta kuvattuna, kahden vuoden odotuksen jälkeen onnistuneet kuvat jääkarhusta ja pennusta...

Tästä BBC:n tuotoksesta on vielä yhdeksän osaa jäljellä. Uusi tekniikka on mahdollistanut todella loistavia otoksia, joita ei ole aikaisemmin nähty. Varsinkin ilmakuvaus on huikaisevaa. Parasta dokumenttia mitä tästä aiheesta on tällä hetkellä tarjolla. Suosittelen.

Ei kommentteja: