maanantaina, tammikuuta 08, 2007

Yksilöt

Mediassa on viime päivinä käsitelty jääkiekon nuorten joukkueen heikkoa menestystä MM-kisoissa. Aamulehti viritteli keskustelua, mutta sitä ei ainakaan lehden keskustelupalstalle näytä syntyvän. Muutama päivä sitten Urheiluruutu oli kutsunut Erkka Westerlundin ja Alpo Suhosen haastatteluun aiheesta. Koko asiaa käsittelevän pätkän voi katsella tästä.

Tiivistettynä näiden kahden asiantuntijan viesti on, että tänä päivänä jääkiekon valmentamisessa ei osata ottaa yksilöitä huomioon. Valmentaja ohjailee vain joukkuetta ja yksilöiden ominaisuuksien kehittäminen monella tasolla kärsii. Nähdään vain joukkue, mutta kuitenkin suuri voimavara ja kehittämisen paikka piilee yksilöissä, jotka nyt hukkuvat massaan.

Haluttaessa kehittää yksilöitä - niin henkisesti, fyysisesti kuin taidollisesti - pitää myös ohjaajien tason nousta koulutuksen, sekä lisääntyvässä määrin ammattivalmentajien kautta. Vapaaehtoisvoimin ei enää pärjätä, jos halutaan mennä eteenpäin. Joukkuevalmentamisesta pitäisi siirtyä yksilövalmentamiseen joukkueurheilussa ja se vaatii valmentajalta uusia ominaisuuksia - yksilölähtöistä lähestymistapaa asioihin.

Olen haastateltavien kanssa täysin samaa mieltä näistä asioista. Ja mitä olen seurannut ihan nuorimpien ohjausta, on samoja merkkejä havaittavissa. Joukkueen menestyminen tuntuu olevan jo nuorten ikäluokkien merkityksettömissä otteluissa tärkeämpää kuin yksilön taidot, kehitys, monipuolisuus, sekä asennoituminen urheiluun ja elämään yleensä.

Ei kommentteja: