lauantaina, helmikuuta 17, 2007

Lättypäivä

Suomi sai tänään näköisensä viisun kun tekstarikansa teki valintansa. Haluamme sanoa keväällä koko Euroopalle: Leave Me Alone.

Lauantain harjoituksissa heiteltiin keskialueella lättysyöttöjä. Alkuun tavallisia jäätä pitkin ja sitten vähän ilmaa alle. Täytyy sanoa, että varsin taitavia nämä meidän pojat. Tarkkojakin olivat, niin syötöissä kuin vastaanotoissa.

Parit eivät menneet tasan, joten sain itsekin harjoitella syöttöjä. Vastakumppaneina olivat ensin Joona #77, Juuso #2 ja lopuksi Niko #50. Jokaisella pojalla homma parani jatkuvasti loppua kohden ja keskittyminen oli täydet sata. Ilo katsella.

Huomenna suunnistetaan Ylöjärven jäähallille pelisessioihin. Toivottavasti ei käy niin, kuin eräälle valmentajalle ja kahdelle joukkueen tähtihyökkääjälle. Saapuivat ennen peliä hallin nurkalle ja maassa oli taikalamppu. Ja sitä tietysti sivelemään. Henki pelmahti paikalle.

"Saatte kukin kolme toivomusta", henki ilmoitti ja käänsi katseensa toiseen hyökkääjään. Tämä ei pitkälti asiaa pohtinut vaan täräytti. "Luxuslinna Hawaijille, kellaritäyteen kultaharkkoja... sekä oitis sinne". Whuuum. Hyökkääjä katosi.

Tästä riemastuneena toinenkin hyökkääjä kertomaan toiveistaan. "Unelmaristeilijä Karibialla, loputon pankkitili ja bileet pystyy välittömästi". Ja näin tapahtui. Whuuum. Valmentaja seisoi yksin hengen kanssa hallin nurkalla.

Henki odotti ja valmentaja katsahti kelloonsa. "Lomat on nyt loppu. Kaksi hyökkääjää takaisin... ja heti. Peli alkaa tunnin päästä". Whuuum. Whuuum.

Ei kommentteja: