maanantaina, joulukuuta 04, 2006

Sunnuntai - aamupäivä

Sunnuntaina herätys klo 7:00, aamiainen, vaatteet päälle ja varusteet kassiin. Klo 9:00 otettiin suunnaksi Lempäälä, ei suinkaan juuri avattu Ideapark - jonne Joona kyllä kinusi paluumatkalla - vaan jäähalli, jossa vastustajina odotti Lekin lisäksi Pingviinit.

Paikka oli tuttu jo alkukaudesta ja viime talvenakin siellä käytiin pelaamassa. Halliin saapuessa jäällä harjoitteli naisten taitoluisteluryhmä musiikin säestyksellä. Kopin ovella mainitsinkin Tarjalle, että esitystä voisi jäädä katselemaan pidempäänkin. Ylimääräistä aikaa ei kuitenkaan ollut, joten siirryttiin sisätiloihin pukemaan.

Totutusta poiketen omaa koppia joukkueelle ei ollut, vaan jaettiin penkit toisen ryhmän kanssa. Täyttelin ottelulistoja ja kiskoin luistimia itselle ja pojan jalkaan. Ympärillä oli tuttu perinteinen kuhina, joka käy kopissa aina ennen peliä. Tiivis tunnelma oli käsin kosketeltava.

Oltiin matkassa Juhan kanssa kaksistaan ja katseltiin poikien siirtymistä vähitellen ovesta käytävälle. Jääkone ajoi vielä kierroksiaan melko hiljaisessa hallissa. Pojat siirtyivät riviin laidalle odottamaan. Nyt oli sopiva hetki tehdä pieni kierros.

Olen pyrkinyt keskustelemaan henkilökohtaisesti jokaisen pojan kanssa aina kun se on mahdollista. Kopissa varusteiden pukemisen aikana siihen ei ole mahdollisuutta. Usein on liian kiire jäälle, tai kulkuväylillä niin kova tungos ja hälinä ettei se ole mahdollista.

- Miten aamu meni? Oletko jo hereillä ja vireessä, Otto? Hyvä!
- Elmeri, olen todella tyytyväinen jatkuvasti parantuvaan peliisi? Jatka samaan malliin.
- Tykki puhuu tänään, vai mitä Allu?
...

Näin jatkettiin kaikki pojat läpi. Toinen samanlainen kierros jossa kerrottiin pelipaikat ja tehtävät - kaikille henkilökohtaisesti. Loppuun pieni odotus ihan rauhassa. Kone häipyi jäältä ja portit lyötiin kiinni. Jäälle!

Pojat kiertävät maalin ympäri lämmittelykierroksiaan. Juomapullotelineet viedään penkin viereen. Tuomari luistelee keskialueella. Pelin alkuun muutama minuutti. Otetaan Juhan kanssa pojat maalille.

- Viime kaudella oltiin samalla kentällä ja voitettiin 2-0. Muistatteko?
- Joo.
- Se oli 4-1!
- Niin taisi olla. Muistelkaa sitä peliä. Tänään otetaan taas voitto. Eikö niin?
- Joo.
- EIKÖ NIIN!
- JOOOO!

Muutama sana maalivahdin kanssa. Varusteiden tarkastus, yksi katsekontakti josta jo näkee että tästä tulee hyvä päivä Topille. Keskittynyt ja rauhallinen ilme. Ei pelkoa. Muu joukko vaihtopenkille ja ensimmäinen kentällinen jäälle. Nyt pelataan systeemillä 1-2-1. Kiekko jäähän ja peli lähtee käyntiin.

Käydään penkillä vielä perusasioita läpi. Samoja asioita toistellaan pelin mittaan useampaankin kertaa, mutta yritetään välttää jatkuvaa puhetta ja ohjeistusta. Sitä ei tarvita. On parempi antaa aikaa myös rauhassa taukoon ja pelin seuraamiseen.

- Luistellaan alusta alkaen paljon ja laukauksia yritetään kaukaakin. Jää on liukas ja kiekko saa hyvin kyytiä.
- Puolustaja pitää oman alueensa, eli maalin edustan puhtaana. Kiekko pois heti.
- Kärkimies menee maalille ja pelataan loppuun asti kun kiekko tulee sinne.
...

Tässä pieniä vaiheita pelien ympäriltä. Paljon muutakin mahtui aamupäivän hetkiin.

Ensimmäisessä pelissä päädyttiin harvinaiseen 0-0 tasapeliin. Säkenet oli aavistuksen jopa painostavampi. Voittomaalikin hiipui ilmassa. Peli oli vapautunutta ja kauden alun "puristamista" ei näkynyt. Jostain syystä nyt päästiin samanlaiseen tunnelmaan kuin harjoituksissa, joissa tekemisessä on spontaania iloa. Ja se kyllä näkyi pelissä.

Toisessa pelissä saatiin Pingviinejä vastaan maalisaldokin auki. Voitto tuli selkeästi 5-3 ja useamman maalitekijän voimin. Koko joukkueessa oli vain vahvoja lenkkejä tänään. Voi sanoa, että kaikki pelasivat kauden kaksi parasta peliään. Muutamat pelaajat ovat ottaneet niitä rooleja peleissä joita on kaivattu. Syksyn aikana on noustu vähitellen taidon portaita ja nyt otettiin yksi iso sellainen ylöspäin.

Hyvällä joukkueella pitää olla maalin suulla lukko, joka ei petä. Topi #95 pelasi alusta loppuun sellaisella varmuudella ja keskittymisellä, ettei tällä kaudella vastaavaa ole nähty. Toisen pelin muutamat maalit syntyivät yksin jätetyn hyökkääjän vedoista. Loistava tsemppi tähän peliin ja lopussa sen näki myös hymystä ja ilmeestä.

Joukkueen kauden ensimmäinen voitto synnytti pelin päättyessä jäälle poikakasan, joita nähtiin viime kaudella. Tämä oli kyllä korkeampi ja siinä oli mukana kaikki. Mukavissa tunnelmissa siirryttiin koppiin, riisumaan varusteet ja sitä myöten kotimatkalle.

Peli-ilmeessä oli jotain uutta irtonaisuutta. Ohjaajien puolesta tehtiin kaikki kuten ennenkin, mitään oleellista ei muutettu. Jatkettiin samalla mallilla. Joukkue koottiin uudelleen tänä syksynä ja mukaan tuli uusia poikia. Kaikki vie oman aikansa. Kiirettä ei ole, tärkeämpää on oppiminen kuin voittojen hamuaminen. Suunta on ylöspäin.

Ohjaajan osa on pieni. Kaikki lähtee pojista ja omasta iloista pelata. Parempi on jos poika tekee maalin tai syötön omasta halusta - kuin jos ohjaaja haluaa tai vaatii. Oli myös mukava kuunnella muutamia poikien kommentteja pelin aikana. Kaikki lähtee harjoituksista.

- Huomasitko miten kaarroin kuten siellä harjoituksissa? ( Jeremi #24 )
- Pääsin yksin läpi ja yritin, mutta en saanut vetolaukausta tehtyä kuten harjoituksissa. ( Joona #77 )

Ei kommentteja: