lauantaina, toukokuuta 19, 2007

Muurame Cup täällä... krrrhh



Muurame Cup pelattiin hienoissa olosuhteissa nimensä mukaisella paikkakunnalla. Bremen osallistui kahdella joukkueella - Mustat ja Punaiset. Muita osallistuvia joukkueita olivat mm. Suolahden Urho, Palokan Riento, Muuramen Yritys ja Jämsänkosken Ilves. Pienten paikkakuntien seurojen nimissä on jotain maagista hohtoa.

Nimistä huolimatta TPV oli pieniä seuroja hohtavampi helmi kahdella joukkueellaan. Peli kulki ja maaleja tehtiin kahmaloittain. Kymmenestä pelistä vain yhdessä vastustajalla oli jotain sanomista.

Hiekkakuopassa sijainnut tekonurmikenttä on loistava paikka, niin pelaajien kuin katsojienkin kannalta. Vain tuulen mukana kulkeva, pölisevä hiekka välillä häiritsi tunnelmaa. Muuten paistateltiin päivää auringonpaisteessa.

Viisi peliä yhtenä päivänä on aikamoinen suoritus pojilta. Lyhyillä tauoilla tankattiin ruisleipää, mehua ja hedelmiä - ja taas uuteen peliin.

Hiekkamyräköiden lisäksi turnauksesta jäi mieleen surullisen humoristinen yritys saada kuulutuksia pelipaikoille.

Vaikka järjestelyt toimivat moitteetta, koko tapahtuman ajan kuulutus pätki enemmän tai vielä enemmän. Tämän lisäksi ämyrit oli viritetty huoltorakennuksen taakse, eikä suorituspaikalle ja kantavuus oli heikko.

"Ja kentällä yksi TPV Bremen punaiset teki... krrrhh... ja johtaa nyt.... krrrhh... maalintekijänä numero... krrrhh... krrrhh.... krrrhh..."

( Photos by JSS © 2007 )

Ei kommentteja: