Motivaatio

Tunnisteet: Urheilu

Tunnisteet: Urheilu
Tunnisteet: Jääkiekko
Tunnisteet: Hiihto, Jalkapallo
Hiihdon MM-kisat käynnistyvät huomenna Sapporossa. Kisamaskotti Norkey toivottaa kävijät kisojen virallisille sivuille. Taas kerran voi todeta, että sivustossa on paljon asioita kesken ja ollaan kuitenkin pisteessä: 1 days to go.
Stadion oli käytössä jo jalkapallon MM-kisoissa 2002 yhtenä kisapaikkana. Hallina erikoisuus on helposti siirrettävä alusta, jolloin sitä voidaan käyttää erilaisiin tapahtumiin. Jalkapallon nurmi on helposti vaihdettavissa vaikka baseballin vaatimaan pintaan. Nämä kaksi lajia ovat stadionilla eniten pelattavat lajit.
Seuraavat puolitoista viikkoa näyttävät sen, nouseeko Suomen hiihto vuosia kestäneestä lamastaan ja sen myötä harrastajien määrät nousuun. Tämä edellyttää myös sitä, että harrastelijoiden puuhastelut on nyt lopullisesti ohi.
Tunnisteet: Hiihto, Jalkapallo, Linkit
Tunnisteet: Jääkiekko
Mitähän pojat mahtaisivat tuumata kun kantaisin ennen peliä koppiin Soundikoneen ja siihen vanha kunnon "hevimiksaus" - nupit kaakkoon ja vasaralla poikki?
Soimaan The Answer jonka Come Follow Me tahdittaisi jäälle menoa. Vastustaja voisi vähän säikähtää - ja vanhemmat. Esimakua videosta. Tästä bändistä kuullaan vielä...
Tunnisteet: Jalkapallo
Ei saanut Kallekaan mitalia Åresta - vaikka Voiton päivä onkin. Ehkä sitten lauantaina kopsahtaa? Kisalähetyksen lopuksi näytettiin vanhoja videopätkiä Kallen nuoruuden harjoituksista ja aika hurjalta näytti. Tiedon puutteessa tehtiin ylimääräisiä harjoituksia "varmuuden vuoksi", Palanderin silloinen valmentajaisä kommentoi tapahtumia.Tunnisteet: Hiihto
Tunnisteet: Jääkiekko
Joona kävi uintikeskuksessa pokkaamassa taitomerkin. Ensimmäinen alkeismerkki saatiin pari vuotta sitten. Uimamaisteriksi onkin vielä matkaa ja taitaisi jäädä minultakin suorittamatta - ainakin näin kylmiltään - vai mitä sanotte mm. tästä: selkäkrooli 400m, sukellus 20m, kaksi esinettä 3-4 metrin syvyydestä yksi kerrallaan... Siinä muutama osa-alue tutkinnosta.Tunnisteet: Jääkiekko
Mittari näytti aamulla -30 astetta ja ulkoliikunta ei käy edes mielessä. Huominen poikien jääharjoitus jää luultavasti väliin. Pakkasen kanssa ei ole leikkimistä, vaikka olenkin joskus harrastanut hiihtoa ja työmatkapyöräilyä 25 asteen pakkasessa .( Photo by JSS © 2002,2007 )
Tunnisteet: Ilmiöt, Jalkapallo, Linkit, talvi
Länsirannikolla pysytellään tänäänkin ja suunta on kohti etelää. Hieraisin silmiäni kolme kertaa, kun näin uutisen jossa kerrottiin Rauman Teatterin valmistelevan jääkiekkomusikaalia nimeltä Vaihtopenkki. Totta se oli. Ensi-ilta on syksyllä.
Hiihtokausi ei ole päässyt kunnolla vauhtiin heikon alkutalven johdosta. Tänään oli tarkoitus lähteä sivakoimaan, mutta lumimyräkkä ja tuuli ehti ensin. Selittelyn makua - joku sanoisi - kuten Mietaa joskus aikoinaan kun kisat meni penkin alle: "Hiihto ei kulkenut tänään. Ladulla oli lunta."Tunnisteet: Jääkiekko
On käsillä talven parhaat hetket luonnossa. Hienoinen lumisade kuorrutti yön aikana puut ja pensaat postikorttimaiseen vaippaansa. Maastosta ja kentiltä löytyy nyt lunta, jäätä ja mahtavat maisemat kaikenlaisiin rientoihin.Tunnisteet: Jääkiekko
