Kun väki tulee harjoituksiin ja käytävällä on käytössä kaksi koppia, kumpaan niistä kulku käy? Lähimpään. Tuli se miten täyteen tahansa, ensimmäinen koppi imee parhaiten. Olihan sunnuntaina siellä peräkopissakin joku - minä ja Mika ja pojat. Privaattitila - perällä häpeämässä, joku voisi ajatella.
Jäällä mentiin taas vauhdilla ja paljon tuli toistoja harjoitteisiin. Jotkut pojista jaksavat painaa. Toiset taas heittävät ketaroilleen jo muutaman kierroksen jälkeen. Varusteet painavat ja viikonlopun pitkään valvotut yöt. Näinhän se on, vaikka kukaan ei myönnä.
Lopussa pelattiin pienpelit molemmissa päissä kenttää. Toisessa päässä ohjaajat kirmasivat mukana, osallistuivat välillä peliin ja jakelivat ohjeita lähituntumalla. Toisessa päässä ohjaajat pysyivät poissa kentältä ja antoivat poikien pelata omaa peliään. Ohjasivat tavallaan.
Mietin pelin lomassa kumpi tapa on parempi. En saanut ongelmaa ratkaistua, sillä molemmissa malleissa on varmasti omat hyvät ja huonot puolensa. Itse olen mielellään kentällä mukana. Lähituntuma, tilanteen näkeminen ja ohjeistus ilman huutoa.
Parin vuoden päästä poikien sekaan ei ole mitään asiaa. Joutuu jyrän alle - tai ainakin tarvitaan täydet varusteet mukaan. Siihen on vielä aikaa, joten nyt mennään siten kuin parhaalta tuntuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti